tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevät on!

Sunnuntai-aamu parisen viikkoa sitten alkoi yrttikirjaa selaillessa. Aamukahvin lomassa selailin kirjaa ja katselin ulos valtaisaa lumihankea, joka peittää pientä yrttimaatani. Onneksi lumet sulavat aika vauhdikkaasti ja toiveissa on, että pääsen jo toukokuussa kuopsuttamaan puutarhaa.

Lumien sulamista odotellessa voin siis kasvattaa taimia. Monivuotisia yrttejä yrttilaatikoissa on: sitruunamelissa, talvikynteli, laventeli, salvia, ruohosipuli, yrtti-iiso ja venäjänrakuuna. Kaksivuotisista persilja ja myskisalvia täytyy laittaa uudestaan. Ostoslistalla ovat vielä seuraavat siemenpussit: punaväriminttu, preerianväriminttu, oranssi-iiso, persilja, tuoksumatara, rosmariini ja timjami. Sekä ainakin yksi yrttilaatikko lisää!

Todennäköisesti homma lähtee (taas) lapasesta, joten jakelen varmaan taas keväällä taimia kavereille, kun kaikki eivät mahdu pihalle kasvamaan. Olen kyllä miettinyt, että jospa ottaisi palasen tuota kaupungin maata ja kääntäisi pelloksi. Jostain syystä ajatus ei ole saanut kannatusta, kun olen ehdotellut sitä miehelleni...

Yrtit kasvamassa :-)



Viime kesän tunnelmia puutarhasta :-)

Kurkkuyrtti

Kesäkurpitsa

Lehtikaali

P.S. Tällainen löytyi työpaikan roskiksesta, täytyy varmaan ottaa mukaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti